Omannäköistä vertaistoimintaa osallistumalla
Meitä heliläisiä on nyt yli 40 000. Meillä on myös yli 40 000 ideaa ja ajatusta siitä, kuinka edistää jo sairastuneiden ja vielä terveiden hengitysterveyttä sekä hengityssairaan hyvää elämää. Yhdessä voimme vaikuttaa meille tärkeisiin asioihin. Jokaisen jäsenen ääni ja panos on yhtä arvokas. Mitä enemmän ihmisiä on mukana toiminnassa, sitä enemmän saamme myös tietoa niistä asioista, joita meidän pitäisi ajaa ja valvoa, jotta kaikki saisivat hyvää hoitoa sairauteensa ja kaikille löytyisi sopivaa vertaistoimintaa vertaisena ja vertaistuntijana.
Ihmisiä liittyy Hengitysliittoon eri aikoina eri syistä ja tarpeista. Hengityssairauksien hoidon kehittyminen heijastuu yhdistyksen ydintoimintaan: vertaistoimintaan ja vaikuttamiseen. Liittymisen tarve on vaihdellut syrjäytymisen ehkäisemisestä sairauteen liittyvän tiedon saamiseen ja kokemusten vaihtoon kohtalotovereiden kanssa. Tästä syystä myös yhdistyksen toiminnan painoalueet ovat vaihdelleet. Tuberkuloosia sairastavat perustivat liiton, ja heitä on edelleen 8 prosenttia jäsenistöstä. Kun tauti saatiin taltutettua, astmaa sairastavat liittyivät joukolla mukaan. Lähes puolet jäsenistämme (47 %) sairastaa astmaa. Hyvät lääkkeet ja omahoito-ohjeiden noudattaminen pitävät oireet useimmilla kurissa, mutta 10-30 prosentilla sairaus on vaikeahoitoinen. Etenkin he tarvitsevat vertaistukea.
Uniapneaa sairastavia alkoi liittyä Hengitysliittoon 1990-luvulla. Heitä on jäsenistä nyt 6 prosenttia. Viime vuonna kaikista uusista liittoon liittyneistä jäsenistä uniapneaa sairastavia oli jo 13 prosenttia. Keuhkoahtaumatautia sairastavat järjestäytyvät vielä heikosti, vaikka sairaus on keuhkosairauksista kaikkein yleisin Suomessa. Pitkälle edetessään keuhkoahtaumatauti rajoittaa sitä sairastavan arjen neljän seinän sisälle. Useat tutkimukset osoittavat, että he ja heidän omaisensa hyötyvät paljon vertaistoiminnasta. Se voimaannuttaa ja auttaa jaksamaan.
Liiton jäsenissä on useita hengityssairaita, joiden sairaus johtuu erilaisista altistumista. Uusimpana ryhmänä ovat homeelle altistuneet henkilöt. Osalla heistä on todettu niin sanottu homeastma, mutta osalle altistuminen on aiheuttanut moninaisia oireita, jotka rajoittavat etenkin osallistumista arjen sosiaalisiin tapahtumiin, työhön ja harrastuksiin. Heitä ei ole vielä paljon, mutta heidän määränsä on kasvamassa.
Hengitysyhdistyksen toiminnan sisältöön vaikuttavat aktiiviset toimijat, vertaistuntijat. Jos sinä haluat rikastuttaa oman yhdistyksesi toimintaa, vastaa yhdistyksesi kutsuun. Mene mukaan tilaisuuksiin, osallistu toimintaan. Vertaistoiminta ei ole vaikeaa. Parhaimmillaan saat voimavaroja arkeesi ja monta uutta vertaista tueksesi. Osallistumalla saat parhaan vastineen jäsenmaksullesi.
Mervi PuolanneJärjestöjohtaja