Keuhkoahtauma

Keuhkoahtaumataudin (COPD) oireita ovat lisääntyvä yskä, limannousu ja hengenahdistus rasituksen aikana. Suurin yksittäinen taudin aiheuttaja on tupakointi. Arvioidaan, että noin puolet tupakoijista sairastuu keuhkoahtaumatautiin jossakin vaiheessa.

Mitä enemmän ihminen polttaa ja mitä kauemmin hän on tupakoinut, sitä suurempi riski hänellä on sairastua.

Keuhkoahtaumatauti huomataan usein myöhään

Usein rasituksessa hengästyminen laitetaan ikääntymisen ja mahdollisen painonnousun tiliin. Sen vuoksi sairaus voi edetä pitkällekin ennen kuin ihminen ymmärtää olevansa sairas ja hakeutuu tutkimuksiin.

Usein tupakoitsijat mieltävät yskimisen ja limaisuuden kuuluvan tupakan polttoon eikä niitä pidetä sairauden oireina. Ne kertovat kuitenkin siitä, että keuhkoissa on jotakin pielessä.

Keuhkoahtaumatautia on totuttu pitämään vanhojen tupakkamiesten tautina. Nuorten naisten tupakoinnin lisääntyessä aletaan kuitenkin olla tilanteessa, jossa tyyppipotilas on työikäinen nainen.

Keuhkoahtaumataudin hoito

Keuhkoahtaumatautia ei voida parantaa, sillä menetettyä keuhkokudosta ei saa takaisin, mutta oireita voidaan lievittää lääkkeillä ja taudin etenemiseen voidaan vaikuttaa. Kaikkein tärkein hoitomuoto on tupakan polton lopettaminen. Se lisää välittömästi sairastuneen hyvinvointia, pysäyttää taudin etenemisen ja suojaa jäljelle jäänyttä keuhkokudosta.

Varhainen toteaminen tärkeää

Keuhkoahtaumataudin ehkäisyssä ja hoidossa tärkeintä on taudin mahdollisimman aikainen löytäminen. Mitä aikaisemmin tauti löydetään, sitä paremmat mahdollisuudet ihmisellä on edistää omaa hyvinvointiaan. Pahimmillaan voi käydä niin, että potilaat hakeutuvat hoitoon vasta sitten, kun puolet heidän keuhkokapasiteetistaan on jo tuhoutunut.

Spirometriatutkimus

Keuhkoahtaumatauti tunnistetaan spirometriatutkimuksella eli keuhkojen toimintakokeella. Kokeisiin voi hakeutua oman terveyskeskuksen tai työterveyslääkärin kautta. Jokaisen 15 vuotta polttaneen, yskivän ja helposti hengästyvän tupakoijan kannattaa olla aktiivinen ja hakeutua tutkimuksiin.

Katsasta keuhkosi -hanke edistää taudin varhaista toteamista

Hengitysliitto Helin koordinoimassa Katsasta keuhkosi - hankkeessa kartoitetaan työtekijöiden keuhkojen toimintakykyä. Katsasta keuhkosi -tilaisuudessa yrityksen tiloihin pystytetään päiväksi katsastusasema, jossa henkilökunta voi tarkistuttaa keuhkojensa kunnon. Katsastus on suunnattu ensisijaisesi yrityksen tupakoiville työntekijöille. Lue lisää hankkeesta...

Mikä on keuhkoahtaumatauti?

  • Keuhkoahtaumatauti (KAT tai COPD) on maailman neljänneksi yleisin kuolemaan johtava sairaus.
  • Suomessa diagnosoituja potilaita on 200 000. Lisäksi kroonistunutta keuhkoputkentulehdusta, jota voidaan pitää keuhkoahtauman esiasteena, arvioidaan sairastavan noin 200 000 ihmistä.
  • Alkuvaiheessa sairaus on oireeton. Vähitellen alkavat tyypilliset oireet, kuten yskä, lisääntynyt limaneritys ja rasitushengenahdistus. Pitkälle edetessään sairaus tuhoaa keuhkokudosta, mikä vaikeuttaa hapen saantia ja johtaa toimintakyvyn heikkenemiseen.
  • Suurin riskitekijä on tupakointi, joka aiheuttaa lähes 90 prosenttia sairastumisista. Noin puolet tupakoitsijoista sairastuu keuhkoahtaumatautiin jossakin vaiheessa elämäänsä.
  • Tärkein hoitomuoto on tupakoinnin lopettaminen. Lääkityksen lisäksi liikunta on keskeinen osa sairauden omahoitoa, sillä liikunta lisää sairastuneen toimintakykyä merkittävästi.
  • Lääkehoidon keskeisiä tavoitteita ovat sairastuneen oireiden lievitys ja pahenemisvaiheiden vähentäminen.
  • Pitkään polttaneen tupakoitsijan kannattaa käydä tarkistuttamassa keuhkojensa kunto spirometriatutkimuksessa työterveys- tai terveyskeskuslääkärin vastaanotolla.

Kansanedustajat tutustuivat keuhkoahtaumataudin oireisiin

Keskustele

Keskustelu keuhkoahtaumasta

Copd-jäsentutkimus

Hengitysliiton copd-jäsentutkimuksen tulokset 9.11.2011
Taloustutkimuksen toteuttama tutkimus keuhkoahtaumatautia sairastavien jäsenten arjesta selviytymisestä, sairauden ja sen pahenemisvaiheen hoidosta... 

Oppaat

Keuhkoahtaumatautia sairastavan opas

Omahoito-ohjeita keuhkoahtaumatautia sairastavalle

Kotihappihoito

Lue lisää

Tarkista Käypä hoito -ohjeista keuhkoahtaumataudin suomalaiset hoitosuositukset.

Yhteistyössä Hengitysliiton kanssa

Tietoa nestehappihoidosta kotona: