Suomalaiset antavat tukensa tupakkalain uudistukselle
28.4.2010Eduskunta käsittelee parhaillaan tupakkalain muutosesitystä, jonka tarkoituksena on vähentää lasten ja nuorten tupakoinnin aloittamisen edellytyksiä ja rajoittaa tupakointia heidän kasvuympäristössään. TNS Gallup kysyi Suomen ASH ry:n toimeksiannosta suomalaisten suhtautumisesta muutosesityksen keskeisiin kohtiin.
Kyselyn mukaan yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kieltäisi tupakoinnin autossa, jos kyydissä on pieniä lapsia ja kaksi kolmesta pitää tupakkatuotteiden esilläpitokieltoa kannatettavana keinona ehkäistä nuorten tupakointia. Selvä enemmistö haluaisi myös kieltää tupakoinnin lasten läsnä ollessa urheilukenttien katsomoissa ja konserttilavojen edustalla.
Enemmistö nuoristakin kannattaa kieltoja. Jopa yhdeksän kymmenestä nuoresta kannatti tupakkatuotteiden matkustajatuonnin ja välittämisen kieltämistä alle 18-vuotiaille.
Hengitysliiton terveyspäällikkö Anu Leppänen on yllättynyt kyselyn tuloksista. – Olen positiivisesti yllättynyt. Vaikuttaa siltä, että kansalaiset ovat valmiimpia lakimuutokseen kuin mitä on ajateltu. Toivottavasti päättäjät huomioivat tämän. Erityisen ilahtunut olen siitä, että lapsia halutaan suojella tupakan haittavaikutuksilta.
Hengitysliitto tekee työtä savuttomuuden puolesta muun muassa koordinoimalla Stumppi-neuvontapuhelinta ja Stumppi.fi-sivuja, jotka tarjoavat neuvontapalveluja kaikille tupakoiville, tupakoinnin lopettamista harkitseville ja jo tupakoinnin lopettaneille.