Hengitysliiton liittovaltuusto tyytyväinen selvityksiin
22.5.2010
Hengitysliitto Helin liittovaltuusto kokoontui sääntömääräiseen kevätkokoukseensa 22.5. Helsingissä. Valtuuston asialistalla olivat myös Hengitysliittoon viime syksyn aikana kohdistuneet epäilyt koulutukseen myönnettyjen valtionosuuksien käytöstä, johon tilintarkastuksessa on kiinnitetty valtuuston toiveen mukaisesti erityistä huomiota. Tilintarkastuksessa ei löytynyt viitteitä väärinkäytöksistä.
- Olen tyytyväinen siihen, että asia on käsitelty perusteellisesti ja valtuusto on saanut riittävät vastaukset huoliinsa, jotta voimme jatkaa työskentelyä puhtaalta pöydältä, liittovaltuuston puheenjohtaja Aila Väisänen totesi.
Valtuuston toivomuksesta erityisesti Hengitysliiton hallintoa, organisaation uudistustarpeita ja henkilöstön sisäistä työilmapiiriä selvittämään asetettiin selvitysmies. Työn toteutti professori Paavo Hohti, joka esitteli havaintojaan valtuustolle.
- Selvitysmies Hohdin raportin mukaan liiton hallinnossa, organisaatiossa tai henkilöstöpolitiikassa ei ole olennaisia puutteita, mutta hallintoprosesseja ja -käytäntöjä on organisaatiossa aina tarkasteltava kriittisesti. Hän toivoi avointa viestintää ja sitä, että kukin toimielin paneutuu tehtäviinsä ja huolehtii niistä asioista ja päätöksistä, jotka sille sääntöjen mukaan kuuluvat. Hohti korosti myös yhdessä tehtyjen päätösten takana pysymisen tärkeyttä, lojaalisuutta ja liiton kokonaisedun muistamista päätöksiä arvioitaessa. Lisäksi strategioita on aika ajoin tarkistettava, liittohallituksen puheenjohtaja Hannu Puolijoki kiteytti.
Hengitysliiton valtuustossa pohdittiin vakavasti kuntoutuksen yleistä kriisiä ja sen vaikutusta hengityssairaisiin.
- Kuntoutuksessa palvelujen tarjoajia tulee lisää, kilpailu painottuu laadun sijasta hintoihin ja yleinen toiminnan arvostus vähenee, Hengitysliiton toimitusjohtaja Vesa Kukkonen arvioi.
- Olemme huolissamme siitä, miten hengityssairaiden kuntoutus toteutetaan jatkossa. Kuntoutuksen määrä vähenee, mutta kuntoutustarve pysyy entisellään ja jopa lisääntyy. Tilanne on yksittäisen hengityssairaan ja hänen hyvinvointinsa kannalta kestämätön.
Liittovaltuusto nimesi Hengitysliiton hallitukseen savonlinnalaisen Raija Jääskeläisen tammikuussa hallituksesta eronneen Tarmo Laitisen tilalle.
Valtuusto hyväksyi kokouksessaan myös viime vuoden toimintakertomuksen, tilinpäätöksen, tilintarkastuskertomuksen ja myönsi liittohallitukselle vastuuvapauden. Samalla vahvistettiin kuluvaan vuoden toimintasuunnitelma ja talousarvio.